VAMMAINEN NAINEN JA SEKSUAALISUUS – MIKSI VAMMAISUUDEN LÄPI EI KYETÄ NÄKEMÄÄN? 

Olen törmännyt vammaistyössä useisiin vammaisiin naisiin, jotka ovat kertoneet, että  heitä ei kohdella naisina, heidän meikkaamisen tarvetta väheksytään ja kauniiden alusvaatteiden ostamiselle tuohdutaan. Miksi isän kangastilkuista tekemät rintaliivit eivät ole tarpeeksi hyvät vammaiselle naiselle? Miksi vammaisen naisen pitäisi pukeutua seksikkäisiin alusvaatteisiin, koska niitä ei kuitenkaan kukaan näe? Monet näistä naisista myös haaveilevat omasta perheestä ja rakkauden tunteen kokemisesta. Miksi vammaisuuden läpi ei kyetä näkemään?

Ihminen on aina ollut terve, mutta eri ihminen on ollut terve eri aikoina. Terveys tarkoittaakin käsitystä siitä, mitä on terveys. Terveyden on ajateltu olevan normi ja ihanne, kun taas sairauden terveydestä poikkeava tila. Lääketiede on voimakkaasti mukana määrittelemässä yhteiskunnan normeja – sillä on valta määritellä kuka on terve ja kuka sairas. Koska lääketiede muodostuu ja tapahtuu sekä kulttuurisessa että historiallisessa kontekstissa, heijastuu yhteiskunnan arvot ja ideaalit väistämättä lääketieteeseen. Kun puhutaan yhteiskunnan normeista, tulee ottaa huomioon monet ihmisten välisiin eroihin vaikuttavat tekijät.

Yhteiskunnan normit ja ihanteet sekä lääketieteen pyrkimys pitää yhteiskuntaa kasassa, näkyivät hyvin viime vuosisadan alun asenteissa vammaisuutta kohtaan. Tuolloin vammainen henkilö oli vajaamielinen, jonka ajateltiin periytyvän ja rappeuttavan yhteiskuntaa. Mielisairaiden ja tylsämielisten, eli kehitysvammaisten, määrän pelättiin kasvavan 1920-luvulle tultaessa, minkä ajateltiin aiheuttavan levottomuutta yhteiskunnassa. Tämän rappeutumisen oli pysähdyttävä. Kun sulkeminen laitokseen ei tuottanut haluttua lopputulosta, löydettiin pakkosterilisaatiosta tehokas keino yhteiskunnan ”siivoamiseen”. Pakkosterilisaatio koski erityisesti naisruumista, naisen seksuaalisuutta sekä ”oikean” äitiyden kontrollointia. Päämääränä oli parempi ihmissuku ja koko rodun elinehtojen parantaminen.

Tänä päivänä suomalaisessa yhteiskunnassa esimerkiksi valkoihoinen, keski-ikäinen ja ei-vammainen heteronainen nähdään normina. Jos nainen on hetero, valkoihoinen, keski-ikäinen ja vammainen, hän ei enää kuulu normiin, vaan hän on enemminkin poikkeus. Samalla lääketieteen antamat vammaisuuden diagnoosit vaikuttavat vammaisten elämän mahdollisuuksiin, esimerkiksi vaikeuttamalla huomattavasti vammaisten naisten perheen perustamista, vaikka sitä ei voida niinkään selittää diagnoosien perusteella vaan ennemminkin kulttuurisilla ja yhteiskunnallisilla tekijöillä. Edelleen vammaisen naisen seksuaalisuus nähdään tabuna, vaikkakin sen rikkomiseksi tehdään tänä päivänä (paljon?) töitä.

On hyvä huomioida, että vammaisuus käsitteenä on vaikea, koska se kattaa alleen hyvin laajan kirjon eri vammoja. Esimerkiksi kuurotkin lukeutuvat vammaisiksi, vaikka he eivät aina määrittele itseään sairaaksi siinä mielessä, että heidät tulisi parantaa terveeksi. Kuurot usein ajattelevat, että heillä on oma kulttuurinsa. Samoin, kun suomalainen ei välttämättä ymmärrä kiinalaisten puhetta, ei kuurokaan välttämättä ymmärrä suomalaisten puhetta. Vaikka usein vammaisuudesta puhutaan elimellisenä vammana, esimerkiksi Aspergerin syndrooma, johon ei ole löydetty elimellistä perustaa taustalle, luetaan myös vammaisuuden alle. Eli vammaisuus nähdään tänä päivänä lisäksi yksilöllisiin piirteisiin liittyvänä ja sosiaalisena sairautena.

Vammoja ei siis voi ymmärtää puhtaasti luonnollisina kategorioina, koska objektiiviset faktamme ovat kulttuuristen arvojen värittämiä. Jos kulttuurinen konteksti jätetään terveyskeskustelun ulkopuolelle, nousee biologinen ulottuvuus ainoaksi hyvinvoinnin mittariksi. Kulttuurisen kontekstin pois jättäminen antaa hyvin suppean näkemyksen vammaisen terveysongelmasta ja mahdollisuudesta edistää hänen hyvinvointiaan. Mielestäni tästä on hyvin pitkälti kyse, kun vammaisuuden läpi ei kyetä näkemään.

Vammaisuus voi olla biologinen fakta, mutta siihen, millaisen merkityksen annamme vammaisen naisen seksuaalisuudelle, voimme vaikuttaa omien asenteidemme kautta. Esimerkiksi cp-vammaisten naisten kanssa pidimme naisten iltoja, joihin kaikki itsensä naiseksi identifioivat olivat tervetulleita. Näissä illoissa oli esimerkiksi kerran Oriflamen myyntiedustaja esittelemässä tuotteita ja samalla teimme toisillemme kasvonaamioita, meikkasimme toisiamme, lakkasimme toistemme kynsiä ja puhuimme naiseudesta. Tuona iltana meitä kaikkia yhdisti naiseus – vammoista viis.

Ahlbeck, Jutta (2015): Ratkaisuna sterilisaatio: Kansakunnan parasiitit ja naisruumiin uhka. Teoksessa Ahlbeck, J. et al. (toim.): Kipupisteissä: Sairaus, kulttuuri ja modernisoituva Suomi. Turku: UTU-kirjat: 233-259

Ahlbeck, Jutta, Lappalainen, Päivi, Launis, Kati ja Tuohela, Kirsi (2013): Degeneraatio ja modernisoituva Suomi. Sairauden kulttuuristen merkitysten jäljillä. Kulttuurintutkimus 30: 2, 3–15.

Ahlbeck, J. & Oinas, E. (2012): Terveys, ruumis ja sukupuoli feministisessä tutkimuksessa. Teoksessa Honkasalo, M-L. & Salmi, H. (toim.) Terveyttä kulttuurin ehdoilla: Näkökulmia kulttuuriseen terveystutkimukseen. Turku: Turun yliopisto, kulttuurihistoria, 131-166.

Napier, Ancarno, Butler, et al. (2014): Culture and Health. Lancet 385, 1607-1639.

Vehmas, Simo. Vammaisuus ja yhteiskunnallisesti luodut haitat. Juhlaesitelmä 4.12.2013. Helsingin yliopisto.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s