HENGELLISYYSANAMNEESI  KÄYTTÖÖN ASIAKASTYÖSSÄ

Koska hengellisyys ei ole katoamassa ja se voi vaikuttaa terveyteen sekä siihen liittyvään päätöksentekoon (kts. edellinen teksti), tulee erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten ottaa tämä huomioon asiakastyössään. Tämä onnistuu hengellisyysanamneesin avulla. Suomessa on puhuttu muun muassa AVAUS-mallista hengellisessä hoitotyössä (tästä voi lukea lisää esim. täältä: http://www.theseus.fi/handle/10024/98223), mutta tarkastelen nyt kansainvälisiä anamneeseja. Enkä halua painottaa anamneesin käyttöä ainoastaan hengellisessä hoitotyössä, vaan missä tahansa asiakaskontaktissa.

Yleensä ammattilainen käyttää hyvin lyhyttä, ehkä parista kysymyksestä koostuvaa, hengellistä kartoitusta. Tällainen tapahtuu esimerkiksi siinä yhteydessä, kun halutaan tietää liittyykö asiakkaan hengellisyyteen jotain ruokavaliorajoitteita. Hengellisyysanamneesi taas on historiallisempi ja syvällisempi kartoitus. Tätä käytetään, kun halutaan selvittää miten asiakkaan mennyt ja nykyinen hengellisyys vaikuttavat asiakkaan terveyden hoitoon. Hengellisyysanamneesi usein liitetään osaksi muuta anamneesia. Anamneesia tekevän ammattilaisen tulee kunnioittaa asiakkaan maailmankatsomusta sekä tiedostaa, että anamneesi antaa vastauksia erityisesti hengellisyyden positiivisista coping-strategioista eikä niinkään keskity siihen mihin yksilö uskoo.

Kansainvälisesti on käytettävissä ainakin 5 eri hengellisyysanamneesia. Pääpointtina jokaisessa on, että anamneesin tulee olla lyhyt, helppo muistaa, antaa kunnollista infoa, olla asiakaskeskeistä ja ammattilaisten hyväksymä. Näistä jokaisen ammattilaisen on hyvä valita omaan työhönsä parhaiten sopiva pohja:

csi-memoFICAhopefaithspirit

Seuraavan FACT-anamneesin kolme ensimmäistä osiota kysyy myös historiaa, mutta viimeinen osio ottaa huomioon myös interventiot. Tämän anamneesin tarkoituksena onkin nimenomaan identifioida mahdollisia ongelma-alueita ja määritellä soveltuva hoitosuunnitelma:

fact

 

Anandarajah & Hight (2001): Spirituality and medical practice: Using the HOPE questions as a practical tool for spiritual assessment. American Family Practice 63: 81-88.

Handzo, George & Koenig, Harold G. (2004): Spiritual care: Whose job is it anyway? Southern Medical Association 97: 1242-44.

King (2002): Spirituality and medicine. Mengel, Holleman & Fields (toim.). Fundamentals of Clinical Practice: A Text Book on the Patient, Doctor and Society (New York, NY: Plenum): 651-69.

Koenig, H. G. (2007): Spirituality in Patient Care: Why, How, When and What. Philadelphia: Templeton Foundation Press.

LaRocca-Pitts (2008): FACT: Taking a spiritual history in a clinical setting. Journal of Health Care Chaplaincy 15: 1- 12.

Maugans (1997): The SPIRITual history. Archives of Family Medicine 5: 11-16.

Post, Puchalski & Larson (2000): Physicians and patient spirituality: Professional boundaries, competency and ethics. Annals of Internal Medicine 132: 578-83.

Puchalski & Romer (2000): Taking a spiritual history allows clinicians to understand patients more fully. Journal of Palliative Medicine 3: 129-37.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s