Terapiaan?

Terapiaa voisi kuvailla tavoitteelliseksi tutkimusmatkaksi. Matkalle voi lähteä joko yksin tai yhdessä kumppanin kanssa.

Terapiaan tulevilla asiakkailla on yleensä omaan itseensä tai pari-/monisuhteeseen liittyviä epävarmuuden, riittämättömyyden, voimattomuuden, häpeän ja syyllisyyden tunteita. Asiakkaat saattavat tulla terapiaan myös silloin, kun haluavat valmistautua esimerkiksi uuden kumppanin löytämiseen tai pikkulapsiajan haasteisiin.

Yleisiä terapiassa käsiteltäviä teemoja:

  • Halu löytää kumppani,
  • Suhteeseen liittyvät haasteet
  • Itsetunto
  • Tunteet
  • Mielen hyvinvointi
  • Sitoutumisvaikeus
  • Sukupuoli- ja seksuaali-identiteetti
  • Seksuaalihäiriöt (mm. kipu, seksuaalisen halun puute, kiihottumis-, orgasmi- ja erektiohäiriö, siemensyöksyn ongelmat)
  • Kriisit ja traumat (mm. seksuaalinen hyväksikäyttö ja väkivalta, uskottomuus, lapsettomuus, krooninen sairaus, vammautuminen)
  • Seksiriippuvuus

Asiakkaan toiveiden mukaan terapiaprosessiin voidaan ottaa mukaan esimerkiksi kehollisia ja taidelähtöisiä menetelmiä. Teologina ja uskontotieteilijänä osaan ottaa huomioon myös asiakkaan uskonnollisen vakaumuksen.

Terapiaprosessi kestää yleensä vähintään 5 kertaa, ja pisimmillään prosessit voivat kestää vuosiakin. Asiakkaan tavoitteita ja toiveita päivitetään yhdessä koko prosessin ajan sekä sovitaan prosessin pituudesta.

Terapiatyöhön kuuluu vaitiolovelvollisuus.

Hinnasto:
Yksilöterapia vastaanotolla* 60min          60€
Yksilöterapia Skype-videopuheluna 45min          40€
Terapia pari-/moniskunnille vastaanotolla* 90min         90€
Terapia pari-/moniskunnille Skype-videopuheluna 60min          50€
Ryhmäterapia          sopimuksen mukaan

HUOM! Teen tällä hetkellä seksuaaliterapiaharjoittelua, minkä vuoksi 5 ensimmäistä terapiakäyntiä ovat ilmaisia. 

*Vastaanotto sijaitsee Helsingin Vallilassa.

Kaikki hinnat sisältävät alv:n 24%. Laskutus tapahtuu sähköpostilaskulla. Peruuttamattomasta ajanvarauksesta peritään puolet vastaanottokäynnin hinnasta.

 

Yhteydenotot ”Ota yhteyttä” -linkin kautta.
Voit myös lähettää minulle suoraan sähköpostia osoitteeseen tiina@alakarppa.com.